Helvetin hieno homma Hjallis, että otit tämänkin asian esille!
@JoonasLiukkonen4 жыл бұрын
Hyvä Hjallis, näitä asioita pitää tuoda esille. On huvittavaa välillä, kuinka Suomi nähdään kansainvälisissä mittauksissa yhtenä euroopan vähiten korruptoituneena maana, mutta samaan aikaan pyöritetään tätä. Kansanedustajilta pitäisi kieltää kyseiset vaikuttamismahdollisuudet.
@terolaitanen4 жыл бұрын
Jep, korruptio mielletään rahakirjekuorena pöydän alta vaikka nämä kaikki edut vastaavat ihan samaa asiaa käytännössä. On täysin selvää että eduista ja kokouspalkkioista sun muista sauna illoista täydellä tarjoilulla odotetaan jonkinlaista vastapalvelusta.
@k1solkin4 жыл бұрын
Ja veikkaanpa, että yhdessäkään länsi-Euroopan maassa ei ole vastaavaa käytännettä (S-ryhmän hallintojärjestelyt). Sen sijaan niissä on kielletty samanlaiset sidonnaisuudet, sillä ne ovat PERIAATTEELLISIA maita, joille arvokkaat periaatteet ovat kunniakysymys. Suomi on varsin periaatteeton maa (monet sen poliittiset käytänteet, mm. ainoa Eu maa vailla minkäänlaista lobbauksen valvontaa) länsi-Eurooppalaisittain, tämän olen tosin tiettyt jo useita vuosia, asioita tutkimalla ja lukemalla. Tätäkin asiaa pitäisi oikeastaan tutkia itse, vertaamalla esim. millaisia kytköksiä on ruotsalaisilla poliitikoilla maassaan, ja ennen kaikkea, onko samanlaista järjestelmällistä kytkösrypästä, jossa hyvin monella poliitikolla olisi epäterve suhde johonkin yhteen ruotsalaisyritykseen. Samanlaista vertailua sitten vaikka Britanniaan, Saksaan - jos jaksaa. Se on työlästä.
@riittastina63734 жыл бұрын
Se et jossain on korruptioo ei tarkoita etteikö sitä muualla vois olla enemmän.. se on totta että suomessa ei juuri korruptioo ole muihin verrattuna..
@kummelikukka53642 жыл бұрын
@@riittastina6373 Siis Suomessa on poliittista korruptiota ihan kaikkialla mihin verorahoja menee tai mistä niitä jaetaan. Isoimmat ja räikeimmät korruption muodot on Veikkaus, Yle, AY-liike, Tradeka, S-ryhmä, Kojamo jnejne
@zracing74 жыл бұрын
Hjallis on saanut minut henk kohtaisesti kiinnostumaan politiikasta ja suomen asioista ! Jatka samaan malliin 🔥✌🏼
@alisc34054 жыл бұрын
Hienoa Hjallis että tuot asioita esille
@andiili4 жыл бұрын
Hjallis: es-ryhmä Kaikki muut: äs-ryhmä
@MrKimFloor4 жыл бұрын
Yritä sinä sanoa 27 ruotsiksi!
@peicco804 жыл бұрын
Löytyykö eskorttikin?
@KreiviVonGrunt4 жыл бұрын
Euro Shopper -ryhmä
@jarzki4 жыл бұрын
Se on ääs-ryhmä.
@otom204 жыл бұрын
Muutama vuosikymmen sitten kyllä opetettiin ihan suomeksi : S= ES. Tuota kun mutustelee, ÄS alkaa kuulostamaan väärältä.
@pekkakaukonen83024 жыл бұрын
jos tavallinen työtä tekevä kansalainen sattuu jostain tienaamaan hiukan ylimääräistä niin kyllä verottaja huolehtii siitä ettei vahingossakaan pääse tavan pulliainen rikastumaan
@leevi_is_greatforreal3514 жыл бұрын
Jos se tavanpulliainen hallitsisi veronkierron. Niin ihan varmasti pääsiskin rikastumaan. Kuitenkin kiinnijäädessä voi ollakkin vähän "pienessä".
@reijokainulainen66914 жыл бұрын
Joo , nostettaan hirvee älämölö . Siel nytkin on monta edustajata ja ministeriä , joella on vakituisesta työstä virkavapaata . Ku 4v. kulunu , voep palata entiseen työpaikkaan , vanhana työntekijänä , etuine päivineen .
@kummelikukka53642 жыл бұрын
Veronkiertoon voi syyllistyä vain alemmat tuloluokat, vai oletko joskus kuullut että Suomessa veronkierrosta olisi tuomittu ylemmän tuloluokan ihmisiä? Ylemmät tuloluokat eivät kierrä veroja vaan tekevät ainoastaan sellaista verosuunnittelua joka ei ole edes mahdollista alemmille tuloluokille. Toi verosuunnittelu terminki tyhmät kansalaiset usko mukisematta
@aja-v49664 жыл бұрын
Hyvä video! Täytyy kuitenkin mainita pari asiaa: 1. Keskolla on Suomessa valtakunnallisesti enemmän toimipaikkoja kuin S-ryhmällä joten toivoisin että tuot epäkohdat esiin myös Keskon osalta, 2. S-ryhmän kauppojen hintataso on Keskon kauppojen hintatasoon verrattuna halvempi/edullisempi ja kaikilla ei vaan ole varaa tukea kalliimpia Keskon hintoja, se vaan on karu totuus. Voi autuus ja helppous kun olisikin, elämä olisi paljon helpompaa mutta se lähtee siitä että sosiaaliturvaetuudet (toimeentulotuki ym ym) uudistetaan ja mietitään päivittäistavarakauppojen hintatasoa, ja erityisesti Keskon osalta ja lähdetään siitä rakentamaan että mihin perustarpeisiin pitää olla varaa myös Keskon kaupoissa korkean hintatason ansiosta. Jatka kuitenkin samaan malliin, ja Kesko aiheeksi myös. Kiitos!
@einaritoivanen7132 Жыл бұрын
Hieno kommentti, turha nyt katsoa tässä yhtä yritystä. Sitä paitsi en usko, että tavallinen kansalianen välittää siitä missä S-Marketti on, vaan siitä mikä on hintataso. Kesko on monella mittarilla ylivoimaisesti kallein vähittäismyynti kauppa.
@kanava61694 жыл бұрын
Hyi helvetti, tää oli oikeesti aika järkyttävää kuultavaa, hyvä että tuot tämän esille!
@suomiraplive4 жыл бұрын
Asiaa hjallis! Mites noi Bisnes Finladin 100 tonniset mitä nyt on jaettu Huutokauppa keisarille, sekä huonot äidit blogille. Eiköhän tässä selvii lisää sellasia yrityksiä kenelle ei ainakaan mun mielestä ole oikein eikä varmaan 5miljoonalle muille suomalaisillle?
@virtasenjonttu80824 жыл бұрын
Suomi Rap Live tästä aiheesta hjallis videoo!!!
@kasakkaniemenedmund99074 жыл бұрын
Nyt on rahas jaossa ja paljon. Ja sitä roiskitaan ympäriinsä.Sanna Marin laitto asiat rullaamaan
@criticalmass39934 жыл бұрын
Hyvä kun toit esille sillä netissä on tosta ollut nyt parinpäivän aikana aika hyvin keskustelua, ei kyllä käy järkeen että tuollaisille lafkoille jaetaan jäätäviä tukia kun eivät edes täytä vaatimuksia saatikka sitten ole edes yhteiskunnan toimivuuden kannalta välttämättömiä. Pitäisi kyllä vähän priorisoida kun nuokin taitaa olla velkaeuroja.
@zimbacattius11714 жыл бұрын
@@criticalmass3993 huonot äidit blogia pitävän mies on kokoomuksen Petri Sarvamaa europarlamentikko joten toi todistaa sen, että jakavat vain puolisoillensa ja kavereillensa niitä rahoja ja veronmaksajien pusseista.
@tonit99324 жыл бұрын
Juu kyl pitäis hjalliksen tehdä videota niistä business Finland tapahtumista,miksi ihmeessä palsanmäki sai satkutonnin. Kaulanen ansaitsi avustuksen.
@hannesluotola79104 жыл бұрын
Milloin ryyppäämään ja sekoilemaan Jesse Pynnösen ja Jethron kanssa?
@kaarlokaunismieli4614 жыл бұрын
Edelleen mitä vittua jetro kuuluu tähän🧠🎅🏽🤔
@randomi384 жыл бұрын
@@kaarlokaunismieli461 jetrolla on vene, muuten sitä ei tarvita
@kuppikoira13544 жыл бұрын
Tulin vain lukemaan Hanneksen kommentin💪🔥
@kkonaukko58144 жыл бұрын
Upi ja Pirkka ukko mukaan
@JAHEMAKI4 жыл бұрын
Sellainen pieni kysymys. Mitä ajattelit että tälle asialle voisi tehdä jotain. Tai sille, että Ay liikkeet kuittaa miljoonia osinkoja, maksamatta centtiäkään niistä veroja. Olisi kiva saada perustavanlaatuinen ehdotus, miten tällainen saisi loppumaan. Mistä löytyy sellaiset politikot, jotka olisivat valmiita ryhtymään sellaisiin toimiin, että alkaisivat sahaamaan altaan oksaa, jolla istuu. Suurin ongelma on se, että poltiikassa on korruptoituneita poliitikkoja, jotka mahdollistavat tällaisen järjestelmän.
@angryfinn77374 жыл бұрын
Epäilyttää vähän Hjallis itse
@oggamer37374 жыл бұрын
Hjallis on hallittu oppositio. Ei se oikeasti tee ikinä mitään mikä satuttais sen miljonääri kavereita.
@angryfinn77374 жыл бұрын
Janne Mäkinen Tiedätkö mistä kyseisen puolueen rahoitus on kotoisin? Hjallis ei kerro, vaikka muut puolueet ja pienpuolueet julkaisevat rahoituksensa. Tulee todennäköisesti Venäjältä.
@ribbitgoesthedoglastnamehe46814 жыл бұрын
@@angryfinn7737 Hjalliksella on iso määrä bisneksiä ja sijoituksia ja S ryhmä on iso vastustaja. Suomessa on niin vähän eri firmoja että kaikki mikä on pois yhdeltä jaetaan muutaman kesken. Ja me puhutaan summista jotka ylittää monien pienten kaupunkien budjetin.
@ribbitgoesthedoglastnamehe46814 жыл бұрын
@@TuomasRoin Eipä Macron tarvitse Hjalliksen kaltaista pikkutekijää, eikä se edes ole mikään EUn kuningas joka niitä rahoja jakais. Mutta onhan tuo totta se että kun Merkel lopettaa niin Euroopan ainoaksi merkitykselliseksi johtajaksi jää Macron.
@juhaxx99064 жыл бұрын
Jos kerran haluat tehdä tuolle jotain, niin vaadi Business Finlandin tukianomusten uudelleen käsittelyä siltä osin, että montako työntekijää "korona" tukea anoneella firmalla oikeasti hakuhetkellä oli. Tuki oli tarkoitettu tuota kautta jaettavaksi vain yrityksille, joilla oli 5 tai enemmän työntekijöitä. Listalla on monia yrityksiä, joilla on vain 1 tai 2 työntekijää ja eivät siten ole oikeutettuja edes hakemaan tuota kyseistä tukea. Toisin sanoen väärentäneet tietoja papereihin eli käytännössä tehneet petoksen. Ja ei sitten jätetä asiaa siihen vaan tehdään näistä yrityksistä rikosilmoitus. Tällöin saadaan ainakin osa petoksella hankituista varoista takaisin valtiolle. Jos rikosilmoitusta ei tehdä, niin mikään ei muutu ja muutama Busines Finlandin työntekijöistä saa näpsäytksen sormilleen, edes potkuja ei tule. Asioista puhuminen ei pelkästään auta, pitää myös oikeasti tehdä jotain.
@markusm9314 жыл бұрын
Tää jako on oikea paskamyrsky, kohta jotkut tajuavat saanneensa vähemmän ja joillekin yrityksille ei mitään. Milläs hallitus tän selittää? Tai vastuu ministeri?
@juhaxx99064 жыл бұрын
@@markusm931 Joo esimerkiksi sille huuokauppias julkkikselle lävästiin satatonnia tilille vaikka firmassa on vain kaksi työntekijää. Minä täytin ELY-tuki anomuksen rehellisesti ja pyysin tukea muutaman tonnin vuokran maksua varten ja olen nyt jo varma, että anomukseni tullaan hylkäämään koska täytin sen rehellisesti ja en kusettanut, että rupean yritystäni kehittämään.
@joonasv27484 жыл бұрын
Ei, henkilökunta-alennuksia ei kuulu verottaa koska monelle työntekijälle se antaa suuren helpotuksen kuukausittaiseen elämiseen. Kansanedustajilta sen sijaan pitäisi kieltää muun työn tekeminen edustamisensa aikana, mikäli haluat edustaa kansaa niin teet sen täydellä omistautumisella ja panostat työsi onnistumiseen ajattelematta omaa hyötyä.
@timotuomas90914 жыл бұрын
Kiitos Hjallikselle näistä S - tiedoista
@ribbitgoesthedoglastnamehe46814 жыл бұрын
Näinhän tää on, mutta eipä Hjallis antanut yhtään esimerkkiä siitä että missä ja milloin ja varsinkin kuka on toiminut väärin. Tottakai isot supermarketit kaavotetaan hyvälle alueelle muutenkin, ja firmat saa palkata kenet haluaa ja palkalle ei ole ylärajoja. Pitäs lähteä siitä että mitä on tehty väärin, eikä että mitä on mahdollista tehdä väärin. Katotaanpa asiaa näinpäin: Hjalliksella on isoja bisneksiä ja sijoituksia jotka monet jossain vaiheessa kilpailee S ryhmän kanssa. Käyttämällä äänestäjien ja kuluttajien moraalikäsityksiä vastustajan heikentämiseen tuo S ryhmän kilpailijoille selvää rahaa. Pata ja kattila, jne, paitsi että kansalaiset laitetaan tekemään likaiset työt. +Toisten syyttämisellä saa mallioppilaan maineen.
@kummelikukka53642 жыл бұрын
Pitäs olla päivänselvää että puoluepoliittisesti sitoutuneet ihmiset ei muihin yhteiskunnan toimintoihin osallistu varainkaan niin et on joka paikassa päättämässä ja kaikki veroilla maksetut tuet puolueille sekä niiden etujärjestöille täytyy lopettaa
@ribbitgoesthedoglastnamehe46812 жыл бұрын
@@kummelikukka5364 Joo-o. Pitäs meilläkin saada politiikkaan enemmän eturyhmien lahjotuksia, eihän tästä mitään tuu jos poliittista päätöstä ei voi edes rahalla ostaa.
@KaniVaraani4 жыл бұрын
Eipä oo S-ryhmän valikoimalla ja hinnoilla hirveästi kilpailua.. Lidl on ainoa välillinen vaihtoehto, mutta niiden valikoima liian suppea itselleni.
@Reissujanumeroita4 жыл бұрын
Köyhät käy lidlissä, hyi vittu :D
@ribbitgoesthedoglastnamehe46814 жыл бұрын
@@Reissujanumeroita Ja rikkaat, jotka säästää jokaisen euron ja sijoittaa osakkeisiin niin että tulee vielä rikkaammiksi.
@jacid54 жыл бұрын
Otit tärkeän asian esille! Vielä kun pääsemme konkreettisiin muutoksiin ❤️
@mikaveekoo4 жыл бұрын
Totta, tuo asetelma mahdollistaa korruption, mutta eri asia on, tapahtuuko sitä todella. Olisisi hyvä esittää jokin konkreettinen tapaus. Muuten tämäkin esitys voidaan tulkita populismiksi. Meidän s-ryhmän omistajien pitäisi vaatia mainittujen palkkioiden kohtuullistamista.
@aerodynaMiikka4 жыл бұрын
Samaa mieltä tosta poliitikkojen hallituksissa istumisesta ja palkkioista, mutta noita alennuksia ei missään nimessä pidä verottaa, sillä ne on ihan tavallisia s-ryhmän henkilökunta-alennuksia, jotka kuuluvat myös matalapalkkaisemmille kassatyöntekijöille, ravintola ja hotellihenkilökunnalle.
@samiahokas4 жыл бұрын
Hyvä video! Itsekin samaa mieltä asioista ollut jo pidempään, onneksi joku tunnettu henkilö uskaltaa puhua näistä suoraan! Kiitos!
@eerobamberg104 жыл бұрын
Voi helvetti, nyt pisti vihaksi! Tää oli avaava video!
@alpinweiss4 жыл бұрын
Näistäkin syistä suosin kauppiasvetoisia kauppoja kuten K-kaupat jne. S-uskovaiset ajaa vaikka kymmenen kilometriä tuplabonustensa perässä eivätkä ymmärrä että ne bonukset on niissä hinnoissa jo, saati ovat vielä maksaneet tuosta s kortistaan.
@RobertKortell4 жыл бұрын
Hallituksen linja on että raha riittä just ja just ruokakauppaan.
@larskosonen50044 жыл бұрын
Kiitos Hjallis...tää tieto on kultaa... Hyvä hyvä. Regards Lasse from Finnland.
@icr814 жыл бұрын
Tämä oli tosi hyvä ja kiitos, Hjallis, asiaa sä puhut.. tätä voidaan pohtia
@criticalmass39934 жыл бұрын
Miten pääsee likaiseksi poliitikoksi? Sen verran tiedän kun on nuita ministereiden CV:tä katsellut että pätevyyttä ei ainakaan tarvita joten riittääkö pelkästään hyvät suhteet ja oikeat kontaktit?
@finspectregaming54874 жыл бұрын
Mutta kyllä se oikea Mestari on Jussi Halla-aho.
@vainoosara46184 жыл бұрын
Kiitos tästä videosta Harri. En ole ikinä ajatellutkaan asiaa, mutta onhan tuo faktaa mitä sanoit.
@pexster19884 жыл бұрын
Kannattaa tutustua jokaiseen joka loukkaantu. Jokainen on sankari!
@tutkinrannan21844 жыл бұрын
Noi alennus edut koskee ihan kaikkia s ryhmän työntekijöitä
@JormaKovanen4 жыл бұрын
Muistan sen, että aiemmin monta vuotta sitten Alepan myyjät sanoivat, että heidän alennuksensa on 0%. Ruosta 3% ei ole oikeastaan yhtään mitään, ei ainakaan kovapalkkaisille poliitikoille. Ihmettelen joka kaupassa kalan kovaa hintaa, varsinkin fileeratun villin kalan. Vaikka jotkut fileet tulevat Virosta, ovat ne silti aika kalliita. Oman mökin järvi on sellainen pieni suojärvi, että täältä saa harvoin haukia. Kalastaminen täällä on oikeastaan aivan turhaa puuhaa. Särkeä ja ahventa voi saada mato-ongella. Ihmettelen, miksi ahvenet eivät enää iske virvelin vieheeseen kuten joskus 70-luvun alkupuolella. Täällä ei koskaan ole ollut maataloutta lähellä rantaa.
@MrKimFloor4 жыл бұрын
Olenkin aina ihmetellyt millä putkilla nuo ABC ja S-ryhmän liikkeet onnistuvat saamaan aina parhaimmat liikepaikat. No, kyllähän minä sen olenkin tiennyt, mutta voisimmeko tehdä jotakin sille?
@JormaKovanen4 жыл бұрын
Muista sekin, että kauppakeskuksissa on enimmäkseen vain S- ja K-ryhmät edustettuina. Asiakkaan kannalta se näyttää tylsältä. Aina vain samat isot liikkeet ja joukko samoja pikkuliikkeitä.
@tuntitommosille4 жыл бұрын
Tämä on se kuuluisa maan tapa. Kun ei voi suoraan lyödä rahatukkua kouraan, niin sitten epäsuorasti tehdään palveluksia puolin ja toisin samalla kun hoetaan kuinka Suomessa ei ole korruptiota.
@kaihdinpalvelukaihdinpalve830810 ай бұрын
Hyvä😊
@digitalbathbomb4 жыл бұрын
Se ei oo mikään es-ryhmä, kun prismasta saa vaan megistä.
@jeppisrockcity4 жыл бұрын
Otto Vainionpää vain jonnet tietää
@kaapuakka91154 жыл бұрын
Tarvitaan lisää kaupantekopaikkoja. Kaksi ketjua voi hyvin olla kartellissa. Muualla maailmalla tuottajat tulee myymään toreille tavaroitaan päivittäin. Pitäisi edistää terveellisen , tuoreen ja luonnonmukaisesti viljeltyjen tuotteiden myyntiä. Pientilat kunniaan.
@Shoetari4 жыл бұрын
Pitäs perustaa ketju, joka suosis ensisijaisesti pientilojen tuotteita. Luultavasti se olisi kuitenkin niin kallis, ettei voisi olla kanattavaa liiketoimintaa ilman tukia
@annemartikainen85476 ай бұрын
Aika järkkyä! Hyvä kun asia tuodaan esille!
@SJT-FishingLures4 жыл бұрын
Mites tämä Business Finland tuki rahojen korruptio? Näähän menee hyväveli verkostolle suurinosa! Video toive, kannan otto yrityksien tuki rahoihin business finlandia koskien.
@duffekoiranen4 жыл бұрын
Et kyllä ole mihinkään pystynyt vaikuttamaan. Vain puhumaan tyhjää päivästä toiseen et onistunu missään puolueessakaan saati nyt yksin ollesasi.
@partasuhari4 жыл бұрын
Hyvä että joku nostaa tämän esille. Voisi S-ryhmän korruptioon mukaan lähteneet poliitikot mennä itseensä ja miettiä miten räikeää ja läpinäkyvää toimintaa.
@mikaelsacklen85964 жыл бұрын
Ihan asiaa puhuit, mutta noi loppualennukset ei oo kovin ihmeellisiä. Taitaa Kaikki S-ryhmän työntekijät saada saman? Onko nää poliitikoille omaan taskuun suoraan vai antaako ne osan siitä summasta omalle puolueelleen?
@zzei36164 жыл бұрын
hyvin samanlaiset edut henkilöstöllä
@ralliontala4 жыл бұрын
Liike nyt vastustaa siis sitä, että joku (poliitikko) tekee töitä saadakseen rahaa?
@me62714 жыл бұрын
Vastustaa korruptiota. Etkö kuunnellu?
@ralliontala4 жыл бұрын
@@me6271 Voiko Suomessa tehdä rahaa ilman korruptiota?
@victorkulmala32924 жыл бұрын
Kiitos Hjallis hyvistä videoista👍👍👍👍
@Jorvikki4 жыл бұрын
Hyvä hjallis että uskallat tuoda epäkohdat päivänvaloon, viimeinen rahanjakokin on jotain käsittämätöntä hyväveli touhuu, saattaa olla et jossain vaiheessa siirryn hjalliksen kannattajaksi 👍👍
@juhaxx99064 жыл бұрын
Koko tukihakemus prosessi on muutenkin täysi farssi. Katsoin TV:stä kun tukipaketti hyväksyttiin Eduskunnassa. Kovasti puhuttiin yritysten auttamisesta kriisin aikana, esimerkiksi monesti mainittiin vuoramenot. Kun haku sitten alkoi, niin vuokrien maksuun ei missään nimessä anneta tukea, vaan yksinkertaisesti käsketään kehittää liiketoimintaa eli vaihtaa alaa. Toisin sanoen pitää heti tähänhätään kehittää uusi liikeidea ja alkaa toteuttaa sitä mahdollisimman pikaisesti, jotta firma pysyisi pystyssa. Tämä nähtävästi johtuu Busines Finlandin ja ELY-keskuksen työntekijöiden saamattomuudesta (=laiskuus, kyvyttömyys ym. ei niin kehuttavia luonteenominaisuuksia). Niiden nettisivuille ei ilmestynyt mitään muuta uutta kuin pari Korona sanaa. Tukihakemukset ja tuen saamisen vaatimukset pidettiin ennallaan (näitä samoja pystyi hakemaan jo ennen tätä kriisiä). Olisihan se aiheuttanut lisätöitä ja kyvyttömyys tehdä töihin nopeasti muutoksia, uusia kriteereitä ym. olisi vaatinut kuukausien ja jopa vuosien työn. Niimpä vanha systeemi kelpasi vallan mainiosti. Joskaan se ei ajanut samaa asiaa mitä Eduskunta tarkoitti. Mutta ei niistä kansanedustajista kannata juurikaan välittää. Nehän vain kovasti keskustelee ja päättää asioista mutta eivät varsinaisesti tee asioille mitään.
@Olkihatttu4 жыл бұрын
Hjallis on päällikkö! Arvostan suuresti!
@Mylilgem4 жыл бұрын
Ja saa kaiken maaliman etuudetkin noitten tulojen lisäks. Kela kitisee jos normi kansalaine tienaa muutama senti yli sallitun rajan, mut ei kitise jos politikko tienaa kymppitonneja. Miks poliitikoilla ei oo mitää rajaa tuloissa kelan listoilla. Siihenkin ois hyvä saada joku tolkku.
@PekkaKahvanen4 жыл бұрын
SnowFlake84 Miks poliitikoilla ei oo mitään rajaa tuloissa kelan listoilla.” :D No ehkä siks, että harva heistä saa mitään tukea Kelalta. Siihenhän tulorajakäytäntö perustuu.
@katsokaasz724 жыл бұрын
En jaa tätä :D Mä oon monta kertaa ylittänyt kelan rajat eikä koskaan oo mittään peritty takas. Joskus voitin netticasinolta 1500 euroa ja kela katsoi sen läpi sormien, kunhan ei joka kk 😂😂 Vuosi sitten myin mopon pois 500€ hintaan ja maksu tuli tilille, ei taaskaan pahemmin mutinoita.
@Mylilgem4 жыл бұрын
Oon vaan kuullu et jotku saa palkkansa lisäks asumistuet täysimääräisenä, et sillee.
@bilteman_hukkaportti4 жыл бұрын
Jos on pien palkka ja yksin asuu nii voi Kelasta jotai saadakki, ite ku asuin yksin normi 2200€ bruttopalkalla ei Kelasta olis saanu mitää.
@kummelikukka53642 жыл бұрын
@@PekkaKahvanen Höpöhöpö Kojamo saa Kelalta 2 miljardia vuodessa asumistukina ja ne nappaa verovapaata voittoa siitä puolet
@foxkuljetuspori46364 жыл бұрын
Tässä tuli toinen hyvä syy olla astumatta S-ryhmän kauppaan, ensimmäinen syy on, etten omista tuulipukua :)
@jarzki4 жыл бұрын
Oho, en olis uskonu Benistä.
@aodlbxkskfbbfkfnqlegknenf7814 жыл бұрын
@@Mielenvapaus niinpä :D
@amirs7954 жыл бұрын
miksi et??
@purolanpastori4 жыл бұрын
amir s koska ben on hyvä jätkä
@monjwalinda78894 жыл бұрын
Jaakko Daniels ei kukaan halua olla köyhä enemmistö jotka istuu siellä on suomalaisia, raha houkuttaa ihmisia älä syytä ketään muuta kuin sinun veljia ja siskoa. Kohta alkaa korruptoitunut porukka joka vaatii vähän rahaa kauppa jonoon etuoikeus.
@oldfart81754 жыл бұрын
Kerro myös Hjallis, miten sinä olet koko urasi käyttänyt hyväksesi poliitikkoja (Rauramo, Kummola, jne...) ja veronmaksajien rahoja ajaessasi omia tarkoitusperiä, koskivat ne sitten Hartwall-Areenan rakentamista tai jatkuvasti konkurssikypsän Jokerit-organisaation pinnalla pitämistä. Kerro myös, miksi aikoinaan pelkästään Jokereiden pelaaja-asioita sinun piti Juha Rantasilan kanssa pyörittää lähes 30 yrityksen kautta, joista osa sijaitsi veroparatiiseissa. Voit myös kertoa, mitä tapahtui niille Lastenklinikan Kummien kymmenille miljoonille, mitkä katosivat Jokerit-organisaatioon. Sinä olet vihon viimeinen ihminen tässä maassa arvostelemaan ketään. Olet läpimätä, korruptoitunut, ahne, kiero, valehtelija, oman edun tavoittelija, kuka ei kaihda mitään keinoja saavuttaakseen päämääränsä. Sitä paitsi kaikki hieman vanhemmat ihmiset muistavat vielä, kuinka ylpeänä pukeuduit aikoinaan HIFK:n pelipaitaan purjehtiessasi ympäri maailman. Kun sitten halusit mukaan HIFK:n toimintaan ja sinut naurettiin ulos HIFK:n toimistosta, olet käyttänyt koko elämäsi vain kostaaksesi tämän. Kuinka pieni, mitätön ja säälittävä ihminen oletkaan.
@hannakantonen99719 ай бұрын
Surullista, mihin jäsenten rahoja jaellaaan
@SusQ722 жыл бұрын
Mistä tulee S tuon ryhmän nimeen? Mitä se kuvastaa tai mistä se kertoo? Oon aina miettinyt että mistä nämä kirjaimet näihin tulee?
@eugenepowerhouse24874 жыл бұрын
Ne istuu siellä, koska ne on avuttomia ja tarvitsevat sen turvallisuuden tunteen hyvästä toimeentulosta ja palkkioista joita he eivät koskaan saisi omilla aivoilla aikaiseksi esim. olemalla yrittäjiä. Ja sellainen huomio kaikille katsojille, että rikkaita ne ei ole silti, vaikka niillä on korkeat palkkatulot ja palkkiot. Ne haaskaa kaiken rahansa hankkimalla pelkkiä velvoitteita eli lainoja jotka vain vievät niiden taskusta rahaa sen sijaan, että ne hankkisi niillä tuloilla kokoajan lisää omistuksia jotka entisestään kasvattaa kassavirtaa. Eli älkää huoliko, ne on köyhiä ja avuttomia, kun asioita tarkastellaan henkilökohtaisen tilinpäätöksen tasolla, koska ne ei tiedä rahasta mitään.
@nanosatan4 жыл бұрын
Oulussa S-ryhmä niin vahva, että koko kaupungin nimi vois olla Arina (S-Arina). Hassusti jättimäinen Prisma vaan laajeni Limingantulliin, vaikka liikenneyhteydet eivät riitä sellaiselle automäärälle, mutta naapuritontille muuttanut Halpa-Halli ei saanut lupaa myydä elintarvikkeita.. Keskustassa kauppakeskus Valkea, joka rakennettiin keskelle katua, vaikka kaupunkilaiset eivät tätä tahtoneet. Jännä että jokaista K-ryhmän kauppaa kohtaan on kolme Salea ja S-Markettia. Lidlille on hankala pistää kampoihin, mutta niitä kohtaan voi tehdä hassuja "hintavertailuja", joissa sattumalta verrataan mm. Lidlin kalleinta juustoa ja olutta.
@naattankaski24194 жыл бұрын
Tosi hyvä (ja tärkeä) asia ottaa esille! Olisin ehkä kuitenkin valinnut vähän paremman ajankohdan tälle😉.
@tapiosiren854 жыл бұрын
Nonniin. Nyt loppui S-jäsenyyys. Manimani ja lidl, here I come!
@slimer3224 жыл бұрын
Voisitko kommentoida jotain Business Finlandian toiminnasta. Tää rahan jakaminen kavereille on aivan käsittämätöntä. Ei ihme, että maksamme järkyttävästi veroja.
@kostja36614 жыл бұрын
Hjallis oot paras! Onneksi on edes yksi kansanedustaja, joka ei ole isojen puolueiden ravihevonen.
@tuomastahti3 жыл бұрын
Jos S-ryhmän toiminnassa on korruptoituneita päättäjiä, eikö heidät pitäisi korvata korruptoitumattomilla? Eikö liikkeenne olisi kannattanut suositella porukalleen vaaliehdokkaiksi ryhtymistä, jotta S-ryhmään saataisiin parempia päättäjiä?
@jusupp38014 жыл бұрын
Et esittänyt yhtäkään toimea tämän "korruption" poistamiseksi
@IlonaSuruna4 жыл бұрын
Jep, varmaan koska tuossa näkemyksessä ei ole mitään järkeä, ei häntää eikä päätä, noin esitettynä kuin hän sen esitti.
@r2d2fromstartrack834 жыл бұрын
saatatpa olla oikeassa mutta pakko ihmetellä että eikö herra Hjallis itsekin ole isohko yrittäjä?
@jonyahwe45984 жыл бұрын
Tärkeä nostaa esille. Hävettäs olla ottamassa tällaisia etuuksia vastaan. On pokkaa.
@anttiviinane88124 жыл бұрын
Siis noi on samat edut mitä kaikki s-ryhmän työntekijät saa :DD
@terppa244 жыл бұрын
Mainitsin aikasemmin maalle ehkä töihin, ja nyt ollaan maalla töissä ja nautin täydellisesti, monta sataa hehtaaria peltoa pitää kiireisenä syksyyn asti sekä metsä touhut päälle vaikka metsäalan koulu alkaakin elokuussa pirkanmaalla tehdään molempia ja kotimainen laatu nousuun ja videoo tulee kanavalleni jos saan kuvaus ja julkaisu luvan
@jtrann19304 жыл бұрын
S- ja K-ryhmiä on suosittu jo vuosikymmeniä. Heille on jaettu parhaat kauppapaikat ja liiketilat. PK-seudulla et saa ostoskeskuskaavaa läpi ellei siin ole huomioitu PRISMA/CITY MARKET akselia. Esim Espoon Suurpellon alkuperäinen kaava ei mennyt juuri tästä syystä ensin läpi. Kansanedustajille on jaettuhenkilökunnan s-kortit joilla saa henkilökunnan alennukset.
@josq814 жыл бұрын
Tässä painava syy siihen miksi ruokakori on suomessa yksi maailman kalleimmista. Ass-ryhmällä poliitikkojen turvaama liki monopoli asema ja kaikki menot vain lisätään tuotteiden hintoihin.
@user-pg8sv8kx1q4 жыл бұрын
Kyllä äänestäjä muistaa tämän seuraavalla kerralla :D Nyt olisi hyvä tietää ketkä ovat kieltäytyneet, jos heitä on.Nimittäin heillä on selkärankaa ja moraalia! Elomaa päästetään eläkkeelle ja Harakka voi palata toimittajan työhönsä,grillaamaan politikkoja :D
@Mrclioavec4 жыл бұрын
Muistaakseni Varsinais-Suomen kansanedustajia on ollut joskus S-ryhmän lisäksi myös OP-osuuspankin hallinnossa mukana. Vähän samanlainen tilanne on se että Eu.n Mepit saa palkan ja matka ja kulukorvauksien lisäksi muistaakseni runsaat 4200 Eur , konttorirahaa / KK verovapaana. Mepeillä kuitenkin ilmaiset :toimitilat, kalusteet, internet , kopiokoneet ym. muut toimistolaiteet, ilmainen sähkö, toimiston siivuos ja vartiointipalvelu jne. Esim.7 hengen yritys. pärjää n. 4000 eur KK "konttorikustannuksilla ja sillä maksavat kontorin vuokran, sähkön, veden.siivuoksen, kirjanpidon ja tilinpäätöskulut, palkkalaskennnan ja leasing laiteiden vuokrat , pienkonttoritarvikeet , lähdevesipalvelun (semmoinen tynnyri josta saa henkilöstö lähdevettä) sekä Lindström oy.n konttorin mattojen vaihto ja pesuvalvelun. Tähän asti minun tietääkseni kukaan nykyisistä tai entisistä Mepeistä ei ole halunut kertoa tai antaa selvitystä siitä mihin heidän saama runsaat 4200 Euron konttoriraha kuluu.
@andiili4 жыл бұрын
Tarkoittaako Hjallis es-ryhmällä Euro shopperia
@mikaellang3154 жыл бұрын
Hyvä, nyt olet taas raiteilla! Välillä olin jo huolissani...
@jounimalmberg55594 жыл бұрын
aikamoisia etuja saavat jos pitää paikkansa , verolle pantava nuo edut ja palkkiot !!
@kummelikukka53642 жыл бұрын
Ei vaan poliitikkojen osallistuminen pitää kieltää
@schlomogigasheckelstein-go86944 жыл бұрын
Mikä vittu on "esh- ryhmä"?
@nikkenakke30794 жыл бұрын
Miksi kukaan ei puhu näistä asioista...siis muut!?!
@nikogoljat4 жыл бұрын
koska Suomessa politiikka on hyvien suhteiden ylläpitoa. Hjallis tekee mielestäni tässä aika rohkean vedon ja saa taatusti porttikiellon tiettyihin piireihin
@kummelikukka53642 жыл бұрын
Koska kaikki puolueet on korruptoituneita
@pioninkukka4 жыл бұрын
Pitäisikö alkaa boikotoimaan S-ryhmää? Lähin kauppani, johon matkaa yli kuusi kilometriä ja käyn usein, kuuluu ryhmään. Vaan ei siellä voi olla käymättä kun se on Sale!
@Jaaammppeee4 жыл бұрын
Ensinnäkin, en näkis että S-ryhmä käyttää poliitikkoja hyväkseen vaan enemmänkin että poliitikot käyttää tätä järjestelmää hyväkseen.
@amirs7954 жыл бұрын
jep, mäkin haluun 50.000 vuodessa +edut
@S4M1X4 жыл бұрын
On tää kyllä väärin! Liike nyt on oikeessa
@bilteman_hukkaportti4 жыл бұрын
Ite käyn mielummi k-kaupas ku sellanen sattuu tos lähellä olemaan eikä parin euron säästön takia jaksa mennä kauemmas, nuo samat henkilökuntaedut taitaa olla myös Ihan S-ryhmän kassaneidilläkin, palkka on vaa vähän pienempi 😃
@Evilcoin4 жыл бұрын
Oon seurannu tätä kanavaa mielenkiinnolla, mut tää video oli se viimeinen niitti mikä saa vaihtamaan ääneni Persuista Liike Nyttiin seuraavissa vaaleissa.
@raipe764 жыл бұрын
Hienoa Hjallis !!! Miten minä Pääsisisn S-Ryhmän hallitukseen istumaan ? Toki vaaleissa, mutta miten pääsee vaaleihin ?
@pelimies18184 жыл бұрын
Mitä Vattua! Uurnilla tavataan, enkä tarkoita nyt niitä hautauspalvelun korruptioalennusuurnia!
@RebeIMate4 жыл бұрын
Hienoa, että jaksat stressata itseäsi tällaisilla asioilla. Kerron vielä kerran, että sinun ei tarvitse! Olet työt elämässäsi tehnyt, nyt on aika nauttia noista työn hedelmistä! Tiedän, että aika sille ei ole suotuisa, mutta anna sille mahdollisuus: Ota hyvät löylyt rantasaunassa, käy uimassa, jätä politiikka, suunnittele hienoja retkiä maailmalle ja kerro se myös kuvausryhmällesi. Poliitikot ovat tylsiä ihmisiä (ja köyhiä), jotka eivät saa mitään puoluelinjan ulkopuolista asiaa eteenpäin, vaikka näin lupaisivatkin ennen valintaa. Tässä maassa on tuhansia ihmisiä, jotka opiskelevat ja yrittävät tehdä itselleen uraa politiikassa. Ihmisiä, joilla on laaja osaaminen juurikin tässä osa-alueessa. Silti suurin osa heistä tulee olemaan köyhiä "asiantuntijoita" puoli yhdeksän uutisissa - jos edes sitäkään. Sinä olet jo tarpeeksi elämäsi aikana raatanut, anna muiden köyhien kiistellä tyhjää asioista, jotka eivät ikinä muutu. Keskity perheeseen ja asioihin, jotka tekevät sinut onnelliseksi - olet ansainnut sen!
@artopauli74284 жыл бұрын
Onhan siellä tiettyjä päätöksiä tehtäessä mahdollisuus jäävätä itsensä edustajistonkin jäsenellä.
@vesasaari95634 жыл бұрын
Liike nytin johto kielsi ketään lähtemästä mukaan, siis puolueen johto määrää.
@lumimaja4 жыл бұрын
Taitaa Tradeka olla samaa sarjaa
@kummelikukka53642 жыл бұрын
Tradekahan on yks mädättyneimmistä Vasemmistoliiton ja SDP:n rahottajista. Demarit ja vasemmisto ajaa ravintolat konkurssiin mihinkään perustuneilla koronarajotuksilla ja sit Tradeka ostaa ne pois halvalla. Sit rajotukset poistu ja Tradeka jakaa taas miljoonia Vasemmistoliitolle, SDP:lle ja Suomen Kommunistiselle Puolueelle!
@nikkenakke30794 жыл бұрын
Liike nyt pääministeri puolueeksi
@teemuseppanen93234 жыл бұрын
Kyllähän se on niin että kansanedustajan tulisi paneutua siihen työhön mikä hänellä on. Päätökset venyy kun "ei ole aikaa"... No silti juostaan kaikenmaaailman valtuustoissa jne Jumalauta! Tämä maa täytyy laittaa kuntoon,
@ilkkasavolainen58784 жыл бұрын
Muualla Euroopassa siis nämä S-ryhmät lobbaisivat poliitikkoja, Suomessa poliitikot ovat suoraan töissä valtakunnan suurimpien yritysten hallintoelimissä?
@kummelikukka53642 жыл бұрын
Suomi on myös ainoa maa jossa ei ole minkäänlaista lobbauksenvalvontaa mutta mihin sitä tarvii kun ei täällä lobata päättäjiä vaan päättäjät päättää yrityksissäkin asiat
@ikplife39374 жыл бұрын
Hyvä. Lisää tästä asiasta...
@romukauppias4 жыл бұрын
Mielenkiintoinen video
@H.A.J.Niemimen4 жыл бұрын
Toi osuuskaupan edustajiston pitäs koostua ainoastaan tavallisia ihmisiä. Et jos olet ministeri tai kansanedustaja niin ei saa olla ehdolla. Mut sama koskee myös osakeyhtiöiden hallituksia siellä on kaikki vaan hyvä veli verkostoja. Siellä pitäs olla ne tavalliset työntekijät jotka on töissä näissä yrityksissä ja on syy miksi nämä on ylipäätään olemassa
@tomiloman63274 жыл бұрын
Helsingin Maunulan ostoskeskuksen purku on hyvä esimerkki korruptiosta mihin liittyy S-ryhmä.
@Argantonis4 жыл бұрын
No ei ole kummoiset alennukset. Olisin ennemmin odottanut vapaakorttia S-ryhmän kauppoihin.
@weejees4 жыл бұрын
Onhan toi 50,000e vuodessa 19 kokouksesta vapaakortti kaikkiin ruokaostoksiin vuodessa...
@Jamboraama4 жыл бұрын
Voisikohan moista tehä opintojen ohella
@jannekivela42214 жыл бұрын
Kyllä tämä on valitettavan totta.
@maurimoilanen90374 жыл бұрын
Tässä oli asiaa, mutta pitää tavallisten ihmisten asettua ehdokkaaksi. Tulipa äänestettyä poliitikkoa. Ensi kerralla ei ääni politikoille. Kun on K/plussakortti onko siellä sama hyvä velikärjestelmä.
@alkuperainenkantasuomineit59024 жыл бұрын
Valtio maksaa parin kuukauden takia satojatuhansia euroja per ravintola, huutokauppa, urheilulle, matkailulle, - ehdottomasti väärin, mm. ravintoloita nousee joka paikkaan kuin sieniä sateella oli tukia tai ei, - ja mistä sitä rahaa nyt löytyy kun vain vuosi sitten kaikesta on pitänyt leikata. Niillä on kassat tyhjänä jo yhdessä kuukaudessa. Niin se on, että paha jatkaa pahenemista edelleen.
@mata75814 жыл бұрын
Julki vaan kaikki tää paska. Hyvä Hjallis
@kimmosalonen53814 жыл бұрын
Oikeassa olet! Lakimuutos asiaan!
@reijokainulainen66914 жыл бұрын
Häikäilemätöntä toohua , tavallisen pien tulosen palkansaajan kannalta . Politiikolla on yks leepävirka , sillä pittää tulla toemeen .