Рет қаралды 1,126
Teollinen broileri on Suomen yleisin lintu. Silti vain harva on nähnyt sitä elävänä, ja harva tietää millaisissa oloissa sitä kasvatetaan.
Tiedonpuutteen ansiosta harhaanjohtava markkinointi on helppoa: lintuja saatetaan väittää vapaiksi ja hyvinvoiviksi, vaikka halleissa on hyvin vähän tilaa liikkua tai mahdollisuuksia toteuttaa luontaisia käyttäytymistarpeita. Eläinmassat ovat niin suuria, että lain vaatimus eläinten terveydentilan tarkastamisesta ei käytännössä voi toteutua.
Useat linnut kuolevat hitaasti nälkään, janoon tai sairauksiin, jotka jäävät huomaamatta tehotuotannossa. Etenkin untuvikkovaiheessa eli kasvatuksen alussa nälkäkuolemat ovat yksi yleisimmistä kuolinsyistä. Kyse on siis ihmisen hoidossa olevista kotieläimistä. Eläinten hyvinvointilaki ei sallisi sitä, että joku näännyttäisi koiransa nälkään. Saman lain tulisi koskea kaikkia kotieläimiä.
Videolla oikeustieteilijä Venla Mathlein kertoo miten harhaanjohtavaa markkinointia säädellään ja millaisia linjauksia viranomaiset ovat tehneet. Eläintuotantoa dokumentoinut valokuvaaja / aktivisti Kristo Muurimaa kertoo kokemuksistaan broileritiloilla. Videon juontaa näyttelijä Amanda Pilke.
Allekirjoita vetoomus:
oikeuttaelaimi...
Tue toimintaamme!
oikeuttaelaimi...
Löydä meidät somesta:
Facebook:
/ oikeuttaelaimille
Instagram:
/ oikeuttaelaimille
Twitter:
/ oikeuttaelaimil
Flickr:
www.flickr.com...