Kiitos hyvistä videoista. Vielä kun parin kuukauden perästä saisit meille uteliaille tehtyä arviohommia kun on koko vuoden ollut käytössä. Itsellä öljylämmitys ja 1850 litraa kuluu vuodessa öljyä. Kyllähän öljyn aika alkaa olla jo ohi vaikka hyvä systeemi onkin ollut. Sen verran tilastointia vuosien varrella tehny ja exceliä pyörittänyt, niin noin Marras - Toukokuun välissä öljyn kuluma on 85% vuoden kulutuksesta ja Joulu- Tammi- ja Helmikuussa 45%. Ilppi löytyy, mutta lämmittää vain asuin kerrosta, kun kellarissa on toinen 120m2 lämmitettävä tila pelkkien radiaattorien varassa. Talvella ilppi alkaa rallattaa niin ikävästi että en kehtaa naapurien takia pitää enää 10-15 pakkasten kieppeillä päällä. Itse olen hirveän kiinnostunut, että miten näissä piisaisi lämmin käyttövesi, kun meillä käy 5 ihmistä saunassa joka toinen päivä. Öljystähän ei teho käytännössä ikinä lopu kesken, niin ei edes miettimään moista ole joutunut. Pari vuotta sitten kaupasivat minulle systeemiä, jossa vilppi olisi hoitanut pelkän talon lämmityksen ja käyttöveden olisin tehnyt edelleenkin öljyllä. Tasan 10 000€ olisi systeemi laitettu käyntiin (Bosh merkkinen). Olisi kuitenkin suoraan kohti naapurin olohuonetta ja yläkerrassa makuuhuonetta, mihin ulkoyksikkö pitäisi pistää, että jos se alkaa rallattaa niinkuin tuo ilppi, niin ei kyllä kehtaa tehä. Voisi joku muukin vinkata, että mitenkä tuo äänipuoli vuosien saatossa näissä kehittyy. Mutta hyvin tehty video ja hyvin oli asiaa. Kiitokset vielä.
@MikaLeiviskä4 жыл бұрын
Kiitoksia. Kun toukokuussa tulee vuosi täyteen ilma-vesilämpöpumpulla, niin sitten on tarkoitus tehdä tarkkaa laskelmaa öljylämmityksen ja vesi-ilmalämpöpumpun eroista.
@luontoaarteita68824 жыл бұрын
@@MikaLeiviskä Pystytkö kuitenkin kertomaan vähän väliaikatietoja, miten laitteisto on toiminut nyt kovemmilla pakkasilla ja millaista sähkönkulutus on ollut esim. tammikuun aikana. Kiitos informatiivisesta videostasi! Itsellä lämmitysjärjestelmän vaihtaminen juuri nyt ajankohtaista ja mietintä käy kovana eri laite- ym vaihtoehtojen välillä.
@MikaLeiviskä4 жыл бұрын
@@luontoaarteita6882 Onhan tuota tullut muilla videoilla mainittua jotakin, mutta toki voin tähänkin vähän kertoa. Nyt tammi-helmikuun kovilla pakkasilla pumppu on pysähtynyt kaksi kertaa (kun pakkanen on pudonnut alle -25 asteen). Kummallakin kerralla sähkövastus lähti päälle ja pumppu käynnistyi uudelleen vuorokauden sisällä, kun pakkanen vähän laski. Sisällä lämpötila laski alimmillaan n. 19 asteeseen. Mulle oikein riittävä. Toki sähkövastuksellekin voi vähän potkua antaa lisää, jos liian kylmältä tuntuu. Pumpun käydessä lämpötila on ollut sisällä n. 20 - 22 asteen välillä. Sähkönkulutus tammikuussa oli 1382 kWh. Tässä siis ihan kaikki sähkö. En tiedä, mikä on pumpun osuus. Marraskuussa meni 758 kWh ja joulukuussa 942 kWh. Kesällä kulutus oli siellä 300 kWh:n kieppeillä.
@luontoaarteita68824 жыл бұрын
@@MikaLeiviskä Kiitos nopeasta vastauksesta 👍
@tarmomajava59603 жыл бұрын
Vuosi yhteenvetoa ootellaan,laitteiston laitto on liipasimella,saattaa iatkasta kamelinselän jos saa positiivisen kuvan vai keikuttelenko vielä öljyllä.🤔
@zetorman.69013 ай бұрын
Tekisitkö videon ilmavesi lämpöpumpusta nyt kun on vuosien kokemus siitä.
@MikaLeiviskä3 ай бұрын
Vois tehdä. Aika paljon on tullut kerrottua eri videoilla, niin ei varmaan hirveesti mitään uutta tulis, mutta vois semmosen koostevideon tehdä.
@huntergun14466 ай бұрын
Oliko muuten mitää merkittävää eroa ikkunoiden vaihdolla lämmitys kustannuksiin? Toki mitään tarkkaahan ei ole mahdollista sanoa mutta oliko mitään mainitsemisen arvoista?
@MikaLeiviskä6 ай бұрын
En ole nyt seurannut lämmityskuluja ollenkaan sillä silmällä, niin en osaa sanoa.
@tapiokallberg58754 жыл бұрын
Kiitos mielenkiintoisista tiedoista. Minkä kokoinen talosi on, lämmitettäviä neliöitä?
@MikaLeiviskä4 жыл бұрын
105 lämmintä neliötä.
@Humppa8004 жыл бұрын
Onko tuossa kompuran takuu mikä, 20v lupaavat, että kestävät mutta aika näyttää, kompuran hinta voi sitten ollakkin iso joskus tulevaisuudessa jos joutuu uusimaan, itse olen mitsubishiä miettinyt polttimen tilalle?
@MikaLeiviskä4 жыл бұрын
Tilausvahvistuksesta lainattu: "5 vuoden täystakuu . Takuu kattaa kaikki urakkaan kuuluvat asennustyöt, laitteistot ja komponentit." Tuo siis se virallinen takuu. Kompuran käyttöikä on sitten eri asia. Tuota n. 20 vuotta monesti lupailevat. Mitsubishit ovat varmaan oikein hyvä nekin. Mulla on ilmalämpöpumppu Mitsubishi, eikä ole kyllä kuin hyvää sanottavaa.
@leponex92673 жыл бұрын
Saisko tästä aiheesta sitten vähän laskelmia videon, kunha nyt alkaa vuosi tulla täyteen tämän ilma-vesilämpöpumpun kanssa =) Esim. paljon oli näillä alkuvuoden kovilla pakkasilla sähkönkulutus, ja saiko leivinuunin lämmityksillä niitä miten supistettua =) Mielenkiintoinen aihe!
@MikaLeiviskä3 жыл бұрын
Laskelmia tulee toukokuussa. Leivinuunin lämmityksen vaikutuksesta en ole pitänyt kirjaa. Sitä olen kuitenkin lämmitellyt aika vähän ja hyvin samalla tavalla kuin muinakin talvina, joten sen osalta vuosien laskelmat menee varmasti aika lähelle +-0.
@jroy35703 жыл бұрын
Kiinnostsisi kovasti mitä tuli talon oston jälkeen kustantamaan lämmitysjärjestelmä remontti? Olen hieromassa kauppoja talosta, mikä on miltei tarkka kopio omastasi. Pinta-ala 103 m2 ja sama huonejärjestys. Patteriremontti pitäisi teettää ja vaihtaa putket pintavedoille. Eli, suora kopio teetättämästäsi remontista.
@MikaLeiviskä3 жыл бұрын
Patteriremontin hinta oli 9500 euroa. Tarkistin justiinsa työsopimuksesta. Yhdeksän uutta patteria, toiset vähän isompia, toiset pienempiä, uusi kiertovesipumppu ja putket pintavetona. Jos olisin kunnolla kilpailuttanut, niin varmasti alle yhdeksän tonnin olisi saanut. Firma oli Kotisi LVI, mikä lienee sellanen keskisuuri firma tällä alalla. Kaksi pitkää työpäivää kaksi kaveria teki hommia ja valmista tuli.
@MikaLeiviskä3 жыл бұрын
Korjaus: kymmenen uutta patteria.
@Jucci904 жыл бұрын
Kiitos infosta. Meillä on laitteiston asennus keskiviikkona. Tuo öljyn hinta tulee varmasti nousemaan takaisin, kunhan maailma ennalleen palautuu.
@Markobjorn4 жыл бұрын
Ja niin valitettavasti myös sähkön hinta.
@Jucci904 жыл бұрын
@@Markobjorn Kyllä vain, nykyisellään öljyn hinta ei ole edes normaalila tasollaan. Ei se euroon, pysähdy, toki sähkökin jatkaa nousuaan. Varmasti myös valtio muistaa öljylämmittäjiä jollain verolla vielä joskus
@tarmomajava59603 жыл бұрын
Pitikö nostaa pääsulakkeen kokoa?
@MikaLeiviskä3 жыл бұрын
Ei tarvinnut. 3x25 on edelleen.
@peni800854 жыл бұрын
Ollut ajatuksena jossain kohtaa vaihtaa öljyn tilalle VILP äidin luokse. Täällä Lounais-Suomessa ei ole paljon kovia pakkasia näkynyt, mutta onko tuossa järjestelmässä joku lisäsähkövastus jos VILPin teho ei riitä?
@MikaLeiviskä4 жыл бұрын
Joo on lisäsähkövastus. Tässä mun laitteessa on 9 kilowatin sähkövastus varalla. Kuuluu pakettiin.