Helposti jää kiinni uutisvirtaan. Kiitos muistutuksesta, että markkinan reaktioita kannattaa seurata suhteessa uutisointiin. Tämä on huippukanava kaikin puolin! Pisteet erityisesti hyvin strukturoidusta sisällöstä ja selkeästä argumentoinnista!
@teemu29794 жыл бұрын
Mitä olen näitä videoita seurannut nyt reilun vuoden niin laatu on vaan parantunut jatkuvasti ja nyt voi sanoa että tuli heittämällä paras video tähän asti mielestäni! Kiitos siitä. Itselle kolahti erityisesti tuo "uutisten sijaan, markkinan reaktio uutisiin on se, joka merkitsee" ja tuo on totta joka sana. Markkinapsykologia ja sentimentti ovat pirun tärkeitä eikä niinkään uutisen laatu. Videolla käytiin muutenkin kattava setti positiivisia ja negatiivisia skenaarioita hyvien perustelujen kera ja ennustus tulevasta johon yhdyn täysin, ei näillä elvytysmäärillä saada millään isompaa romahdusta lähitulevaisuudessa aikaiseksi ellei tule jotain ihan uutta musta joutsen eventtia.
@MTorma-gv3wo4 жыл бұрын
On ollut mielenkiintoinen seurata parin eri palveluntarjoajan ennustuksia tässä korona vuoden keskellä, tällä kertaa tuli onneksi samaistuttua tähän kaveriin omissa fiiliksissä ja sijoituspäätöksissä 👌 Kiitos huippu contentista!
@markjaidii64934 жыл бұрын
Kiitos videosta taas, Jukan touch markkinaan on ihan maaginen!
@impressize4 жыл бұрын
Erinomainen jakso jälleen!
@camfg89084 жыл бұрын
Uskon että odotettavissa on uusien huippujen jälkeen (onko sitten 3600p vai 4000p vai jotain muuta) maailmanhistorian pahin pörssiromahdus koskaan. Se mikä sen tulee aiheuttamaan tuskin on vielä edes tiedossamme. Korona ja lockdownit ei sitä aiheuta. Kahta kertaa ei salama iske samaan kohtaan, pätee myös markkinoilla.
@juusox96384 жыл бұрын
Pari pikku jutskaa unohtui SPX-analyysistä parilta viime vuodelta: Fedin yritys vähentää rahan printtaamista 2018 vuoden lopulla sekä Repo-markkinan romahdus syksyllä 2019. Ehkei näillä ollut merkitystä?
@konde0202024 жыл бұрын
Laadukasta sisältöä ja vielä ilmaiseksi !
@sp33dou4 жыл бұрын
Parasta mitä Suomen sijoitusskenessä on. 👍
@teemuvirkkunen76674 жыл бұрын
Mahtavaa settiä taas, kiitos!
@msoderho4 жыл бұрын
Jukkaan voi aina luottaa näissä ennustuksissa.
@viidakkomehu95334 жыл бұрын
Nyt meni vikaan siinä mielessä että se 2018-2019 dippi johtu ihan fedin kiristämästä rahapolitiikasta. Pohjalla fedi käänsi kelkkaa ja tän takia lähdettiin uuteen nousuun. Sen takia kauppasodan eskaloitumisesta ei jatkossa tullu sen isompia dippejä.
@NordnetSuomi4 жыл бұрын
Puhuinkin tuossa graafilla siitä narratiivista, mikä markkinoilla vallitsi. Rahapoliittinen täyskäännös tehtiin joulukuussa, mutta nousua alettiin perustelemaan sillä vasta loppukeväästä, kun suurin osa noususta oli jo takana. -Jukka
@kasperiization4 жыл бұрын
hyvää settiä!
@juusox96384 жыл бұрын
Niinku Jukka sano jo aiemmin, sijoittajat on jo pitkään nähneet koronan yli ja taivaanrannassa näkyy eldorado. Peukut myös Malisen rankaisulle!
@miikaelhellman13204 жыл бұрын
Jukan ennustukset kyllä pyyhkii lattiaa eräänkin Martin Paasin pessimistisillä ennustuksilla.
@omatrahani66654 жыл бұрын
Uskon Jukkaa ja yritän ostaa laskuista DAXia, myyn vaan aina liian nopsasti pois saaden pienen voiton vaikka mahkuja olisi isompaan.
@thebanker76004 жыл бұрын
Kiitos mielenkiintoisesta videosta!Kuinka suuri osuus käteisportfoliostanne on aina sijoitettuna?Lasketteko tuoton koko pääomalle vai sijoitettuna olevalle?
@NordnetSuomi4 жыл бұрын
Mun treidaussalkun sijoitusaste on vaihdellut viime vuoden aikana 0-120 % välillä. Tammikuuilmiön aikaan otiin vähän vivun puolella longina, kuten myös maaliskuun laskusta lähtien 1kk. Keskimääräinen sijoitusaste lienee kuitenkin alle 50 %. Nytkin salkusta on vain noin 20 % kiinni markkinalla. Tuotto lasketaan koko salkulle, riippumatta siitä kuinka suuri osa on sijoitettuna. Mun salkkua voi seurata Sharevillessä, se löytyy "Titaanien taisto" nimimerkin alta. -Jukka
@thebanker76004 жыл бұрын
Nordnet Suomi Kiitos!
@jussioksanen25004 жыл бұрын
Sisältöä, jonka pitäisi olla maksullista eli vähän sama kuin NHL jääkiekkoa näkyisi ylen kanavilta.
@SamiKangasSK4 жыл бұрын
Laittaisin vähän tiukemman ennustuksen. Nyt varmaan Jukallakin jo eri näkemys tai että 3,600 pistettä ei välttämättä riitä loppuvuoden huipuiksi. Oma katse kääntyy Nasdaqin suuntaan ja itselle tulee jostain vahvasti mieleen 14,000 pisteen saavuttaminen, ensin satanen, katotaan sitten compositia. Ajoitus voisi mennä lähelle tammi-helmikuun vaihdetta. Mielenkiintoista katsoa miten käy :-)
@Pirispanen4 жыл бұрын
Jukka ennustatko mulle myös ensi viikon lottorivin?
@NordnetSuomi4 жыл бұрын
Mä en pelaa pelejä, joissa odotusarvot ei oo mun puolella :) -Jukka
@mylovelife9254 жыл бұрын
Mitäs kannattaa tehä syyskuussa sijoituksilleen? Antaako olla vai vetääkö kaiken pois. Ei ne ainakaan pois vetämällä tuota :) Tai siis mihin sijoittaa syksyn aikana ja mihin ei. Kannattaako pitää suomi osakkeissa vai laittaa usaan tms.
@a-nur4 жыл бұрын
Oma "peliliikkeeni" on usa - hopeakaivokset. Mietin jos ottaisi kultakaivoksia myös mukaan. Hopeassa on nousua tulevaisuudessa rajustikkin.
@mylovelife9254 жыл бұрын
@@a-nur kai mä usa kasvuosakkeis pidän. Suomesta ja euroopasta vähennän ku tämä maa menee pilalle tätä menoa.
@mylovelife9254 жыл бұрын
@@a-nur mihin indeksiin tai etf tms meinaat laittaa?
@mylovelife9254 жыл бұрын
@@a-nur mites lithium. Akkuja menee nykyään.
@a-nur4 жыл бұрын
@@mylovelife925 Olen pitäytynyt toistaiseksi vain kaivososakkeissa. Parasta olisi kait ihan fyysinen kulta, jos huonosti käy. Hopea pääpainona, koska se tulee nousemaan nyt lähitulevaisuudessa melko rajusti. Eli treidejä pikkaisen pidemmällä aikavälillä.
@teppo1034 жыл бұрын
Ottakaa tulevaisuudessa myös Kiinan indeksejä tarkasteluun.
@MrY0jo4 жыл бұрын
1:17 ku katsoo nii ovat tykänneet omasta videosta xD
@NordnetSuomi4 жыл бұрын
Pakkohan se on näyttää esimerkkiä 😄 /Tuomas
@karisuojanen21724 жыл бұрын
Ajattelin ostaa Biogen ja Exxon mobil merkkisiä osakkeita jos vaikka Jukan veikkaus osuu oikein.
@SerAkel4 жыл бұрын
Öljy ei ole vieläkään toipunut koronadropista, suoranaiset alennusmyynnit käynnissä jokaisen jalostajan osakkeista. Ottaen huomioon näiden osinkohistorian itse olen nähnyt tämän mehukkaana ostonpaikkana
@tappiolopullinen96994 жыл бұрын
Heh, heh .... myös neuvostoliitolla oli talouslukuja jotka näyttivät, että taloudella menee hyvin. Ongelma vuonna 2008 kun maailman talous kaatui oli se, että velka oli erittäin suuri, nyt velka on käsittämättömän suuri kaikkialla länsimaailmassa. Kaikki Suomen ja länsimaailman ns. ”talouskasvu” viime vuosina ja nyt on perustunut vain tyhjästä printattuun rahaan ja velkaan. ”Lainaan sinulle triljoona dollaria ja pidä hauskaa”, mutta krapula on hirvittävä ja jonkun täytyy maksaa tämä lopulta. Ja lopussa se tulee olemaan katastrofi länsimaailmalle. Fed on puhdasta pahuutta, he ovat printanneet rahaa tyhjästä valtavia määriä ja Fed on nostanut yhdysvaltojen valtionvelan käsittämättömiin mittasuhteisiin. Fed on ongelma yhdysvalloille ja koko lännelle. Yhdysvallat on tänään maailman historian velkaisin valtio ja velka käy yhä pahemmaksi ja suuremmaksi. Usa pitää ykköspaikkaa maailmassa velan määrässä. Rahan printtaus tyhjästä ja velan kasvattaminen jatkuu Washingtonissa vanhaan malliin ja muu länsimaailma seuraa perässä. Mitä nyt tapahtuu länsimaailmassa on ennennäkemätöntä. Fed, Englannin keskuspankki, Ekp ja Japanin keskuspankki printtaavat rahaa tyhjästä kuin huomista ei olisikaan. Rahaa ei ole koskaan aiemmin maailman historiassa tulostettu niin paljon tyhjästä kuin nyt. Monet eivät voi ymmärtää länsimaiden massiivisen velan numero määrää. Tämä sama rahan tulostus tyhjästä on koettu myös neuvostoliitossa. Velan vähentämistä on mahdoton toteuttaa nykyisessä länsimaiden talousjärjestelmässä ilman, että koko talous romahtaa. Siksi kaikki puheet velkakatosta/velan määrän vähentämisestä ovat yksinkertaisesti naurettavia ja harhaisia. Lännen rahajärjestelmä on suunniteltu ikuisesti kasvavan velan varaan, mutta se on rajallinen ja tulee kohtaamaan loppunsa jonain päivänä. Kun tuleva talouden romahdus kohta saapuu, se on maailman historian pahin. Mitään pankkien "pelastuspaketteja" ei enää tule. Länsimaailma halvaantuu? Vaikea uskoa,pian saamme tietää...
@konde0202024 жыл бұрын
Semmonen maailmanlopun odottaja. Ootko ekonomi?
@tappiolopullinen96994 жыл бұрын
@@konde020202 heh, heh ... ihmisillä ei ole mitään käsitystä mistään mitä on tulossa; "Jonain päivänä näet uutisen, että "Maailman suurin pankki on juuri kaatunut". Pankki oli vivutettu massiivisella velkarahalla, biljoonia, biljoonia dollareita. Kaikki maanpiirin osakemarkkinat romahtavat, ja jopa ”universiumin hallitsijat” myyvät osakkeitaan joukoittain. Kaikki hokevat; en voi uskoa tätä. Yhdysvalloissa on juuri nyt megapankki joka on vivutettu velkarahalla 349/1. Se tarkoittaa, että jokaista 349ää velka dollaria kohden on olemassa ainoastaan vain yksi dollari. Velka on käsittämätön 66 biljoonaa dollaria. Pankin velkavipu on 3 kertaa enemmän mikä on Yhdysvaltojen valtion velka ja 4 kertaa enemmän kuin mikä on Euroopan BKT ja 90 kertaa enemmän velkavivutettu kuin Lehman joka kaatui vuonna 2008. Paluuta takaisin ei enää ole. Ei enää mitään mahdollisuutta sulkea romahdusta korkilla pulloon. Talouden romahduksen järistys tulee olemaan uskomaton. Länsimaailma todellakin halvaantuu. Kun velkaannut liikaa, voit pian olla pers aukinen. Ja moni Suomalainen ja länsimaalainen pian oppii tämän ikuisen totuuden vaikeimman kautta." Heh, heh ..... mitä on tulossa, se tulee olemaan hirveä ja kauhea tapahtuma. Yhteiskunta kuten me sen tunnemme tulee päättymään. Kaikella on Alku ja Loppu.
@jartsipeksi21314 жыл бұрын
Olisi mielenkiintoista tietää, onko Suomessa ekonomisteja jotka oikeasti uskovat, että osakemarkkinat toimisivat jotenkin normaaliin tapaan tällä hetkellä ja että mitään manipulaatiota osakemarkkinoilla fedin ja ekp:n toimesta ei ole. Nimittäin sellaiset henkilöt tarvitsevat psykiatrista hoitoa.
@tappiolopullinen96994 жыл бұрын
@@jartsipeksi2131 Jokainen Suomalainen ekonomisti joka antaa medialle lausuntoja, tietää 100 varmasti että osakemarkkinat ovat pahasti manipuloituja. Jos he lausuisivat totuuden niin he menettäisivät työnsä.
@Ryan-cz7ot4 жыл бұрын
Se siitä! Olen käynyt kauppaa omalla 😭. Tämä ei ole enää hauskaa ...